Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

Nylands Muskelhandikappförening rf

Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

Stipendit ratsastukseen

Uly myöntää yksityiseltä lahjoittajalta saatuja varoja varsinaisten jäsenten ratsastusharrastuksen tukemiseen. Alta voit lukea stipendin saaneiden ratsastuskokemuksia!

Kävin ratsastamassa neljä kertaa ratsastusterapeu- tin ohjaamana ja siellä oli mukava ratsastaa. Menin ensimmäisellä kerralla Kaija ponilla (kuvassa) ja muut kerrat Uno ponilla. Sain myös hoitaa poneja, harjata, puhdistaa kavioita, syöttää ja taluttaa. Viimeisellä kerralla sain olla aloittelijaryhmän  ratsastustunnilla mukana ponini kanssa. Säät olivat joka kerralla hyvät. Olisin innokas jatkamaan harrastusta. Kiitos stipendistä Uudenmaan Lihastauyhdistykselle!

Pääsin stipendillä kolmesti kokeilemaan ratsastusterapiaa. Kokeilin kolmea eri palveluntuottajaa ajatuksella, josko ratsastusterapia voisi tulla osaksi kuntoutustani. Pilvipoutaisena heinäkuun lopun päivänä saavuin islanninhevostallille. Avustajani työnsi minut pyörätuolilla tallin edustalle, johon ratsuni tuotiin. Se oli ruunikko, melko kookas islanninhevonen lempinimeltään Roope. Valitsimme minulle kypärän, jonka jälkeen sain harjailla Roopea pyörätuolissa istuen. Terapeutti laittoi hevosen selkään huovan, jossa oli kahva. Nousin hevosen selkään sitä varten rakennettua ramppia pitkin. Lähdimme kiertämään hevostilan laidunalueita terapeutin taluttaessa ratsuani. Samalla hän esitteli tarhoissa olevia islanninhevosia ja tilaa.

Välillä terapeutti pysäytti hevosen ja pyysi minua sitten puristamaan hieman jaloillani, jotta se lähtisi taas liikkeelle. Terapeutti kertoi minulle, että ratsastusterapiassa hevonen kävelee puolestani eli aiheuttaa saman liikkeen kuin kävelisin itse. Minussa syttyi ahaa-elämys: siinähän olisi se puuttuva liike! Liian paljon joudun olemaan paikoillani muuten. Polku nousi laitumilta tilan rakennusten pihaan. Ylämäessä terapeutti neuvoi minua nojaamaan hieman eteenpäin, jolloin syvät lihakset aktivoituivat. Hevosen selässä asennon ylläpito sujui kuin luonnostaan. Selkänojattomalla penkillä en pysty istumaan hetkeäkään, mutta hevosen selässä tunnin. Ihailin kauniita, vanhoja rakennuksia ja laitumien yli siintävää järvimaisemaa. Terapeutti kysyi, jaksanko vielä kiertää yhden laitumen. Nyökkäsin ja hymyilin leveästi, enkä ihan rehellisesti arvioinut voimavarojani.

Terapeutti kertoi minulle, että ratsastusterapiassa hevonen kävelee puolestani eli aiheuttaa saman liikkeen kuin kävelisin itse.

Koska hevosen lämpö on ihmisen ruumiinlämpöä korkeampi, saivat lihaskalvoni aivan ihanan tuntuista lämpöhoitoa hevosen selässä. Viime metreillä palatessamme tallin pihaan huomasin, että selässä alkoi tuntua vähän kipua. Ratsastuksen huumassa helposti unohtuu omien voimavarojen säätely eikä malta lopettaa, vaikka terapeutti toki asiasta muistutti. Selästä alas tuloon tarvitsin hieman apua, sillä olin vajaan tunnin aikana päässyt huomaamattani lievästi kangistumaan.  Lopuksi sain taluttaa Roope-hepan pyörätuolissa istuen talliin ja tarjota sille sylistäni vadillisen herkkuja. Vielä illalla huomasin hymyileväni leveästi. Haluan kiittää lämpimästi tästä uskomattoman ihanasta elämyksestä.

Kuva: Saana Tuomi
Kuva: Saana Tuomi
Kuva: Saana Tuomi

Ratsastushan on aivan ihana harrastus. Olen ennen stipendiä tehnyt sitä terapiana, mutta onhan siinä valtava ero jo ajatuksena, kuntoutuminen / harrastaminen. Huomasin, että tämä ero ”kuntoutti” minua entisestään. Oli mahtavaa voida tehdä vammaisena sellaista, mihin moni tervekään ei pysty tai uskalla. Hevonen on täydellinen kuntouttaja. Sen kanssa toimiminen kasvattaa itseluottamusta ja tuo hyvän mielen. Sen liike tekee ihmeitä aivoille, puheelle, kunnolle… ja tunnin ulkoilu kerran viikossa upeissa maisemissa vielä kaupan päälle!  Koin ikimuistoisia hetkiä hepan kanssa, kiitos siitä teille! 

 

Kiitos, kun sain ratsastusstipendin Uudenmaan Lihastautiyhdistykseltä. Pääsin sen avulla ratsastamaan kolme 45 minuutin pituista kertaa. Parasta ratsastamisessa oli, kun pääsin ravaamaan kovaa ja opin pysymään hevosen selässä ilman, että pidin käsillä kiinni satulasta. Tuntui siltä kuin olisin lentänyt samalla lailla kuin suosikkiohjelmani Ryhmä Haun Kaja.

Skip to content