Tapahtumakalenteri
Lähtökohtaisesti järjestämme tilaisuuksia hybriditoteutuksella eli niihin voi osallistua joko tulemalla paikan päälle tai osallistumalla etäyhteyden kautta. Jos tilaisuuteemme voi osallistua vain verkossa tai vain kasvokkain, siitä mainitaan tilaisuuden tiedoissa.
Hyvän olon ilta
ma 14.9.
20:00
Toimistolla, Väinö Auerin katu 10, Helsinki.
Kati Borg-Penttilän vetämissä vertaistuellisissa Hyvän olon illoissa ovet ovat avoinna kaikille ikään tai diagnoosiin katsomatta. Ryhmä tukee arjessa selviytymistä ja jaksamista. Hyvä olo syntyy vuorovaikutuksesta ja kokemusten jakamisesta. Myös uudet hyvästä olosta nauttivat ovat tervetulleita mukaan! Syyskuussa pysähdytään teeman ”Odotuksia tälle syksylle” ympärille.
Ilmoittautumiset toimistolle tilaisuutta edeltävän viikon perjantaihin mennessä.
Voimaa musiikista, etänä
ke 23.9.
14:30
Hauskassa ja voimaannuttavassa etätilaisuudessa kuunnellaan osallistujien toivemusiikkia ja kuullaan ”Elämäni biisi”-tyyppisesti tarinoita toiveiden takana. Kerro ilmoittautuessasi pari toivebiisiä, niin lisäämme ne soittolistalle. Ilmoittaudu mukaan viimeistään saman päivän aamupäivällä. Syyskuun teemana on sadonkorjuu.
Bänditreenit
to 24.9.
20:00
Bänditoimintaa parin viikon välein torstaisin klo 18.30–20. Syyskauden hinta on 90 €.
Toimintaan mahtuu uusia soittajia ja laulajia, joten kurkkaa oheisen linkin takaa lisätietoja toiminnasta ja ilmianna itsesi mukaan! Myös tutustumiskäynnille saa tulla. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Uudenmaan CP-yhdistyksen kanssa. https://uly.fi/toiminta/banditoiminta/
Validian asumispalvelut, henkilökohtaisen avun palvelut ja kuntoutus, hybridiryhmä
ke 30.9.
18:00
Validian asiakkuuspäällikkö Titta Nikulainen tulee kertomaan Validian asumisen palveluista sekä liiketoimintajohtaja Tarja Salonen esittelee sekä kuntoutuksen, että henkilökohtaiseen apuun liittyviä palveluja Validialla. Tule kuulemaan ja kysymään lisää! Ilmoittaudu mukaan 28.9. mennessä ja kerro samalla, tuletko toimistolle vai osallistutko etänä.
Opastettu kierros Rahamuseossa
to 1.10.
15:00
os. Snellmaninkatu 2, Helsinki (Kruununhaka). HUOM! Esteetön sisäänkäynti sijaitsee pääovesta vähän matkaa oikealle.
Opastus rakentuu neljän teeman ympärille: rahan ja pankkitoiminnan historia, keskuspankkitoiminta ja rahapolitiikka, talousosaaminen sekä setelitaide. Opastuksen jälkeen voi jäädä museoon omatoimisesti. Museossa on myös pikkuinen kahvila. Museokäynti on maksuton. Ilmoittaudu mukaan 29.9. mennessä.
ALS-vertaistukitapaaminen, hybridiryhmä
ti 6.10.
15:30
ALS-vertaistukitapaamiseen ovat tervetulleita sekä sairastavat että heidän läheisensä. Tapaamisen kesto on 1,5 tuntia, mutta jokainen voi osallistua oman jaksamisensa mukaan.
Ilmoittautumiset viimeistään edellisenä arkipäivänä. Kerro ilmoittautumisessa, tuletko toimistolle vai osallistutko etänä.
Vertaistukitapaaminen Porvoossa
to 8.10.
18:00
Ravintola Taste Day&Night os. Rauhankatu 29, Porvoo.
Tervetuloa tapaamiseen Itä-Uudellemaalle! Vaihdetaan vapaamuotoisesti kokemuksia ja ajatuksia lihastauteihin ja muihin ajankohtaisiin asioihin liittyen. Tilaisuudessa mukana järjestökoordinaattori Kristiina. Ilmoittaudu mukaan 6.10. mennessä.
Bänditreenit
to 8.10.
20:00
Bänditoimintaa parin viikon välein torstaisin klo 18.30–20. Syyskauden hinta on 90 €.
Toimintaan mahtuu uusia soittajia ja laulajia, joten kurkkaa oheisen linkin takaa lisätietoja toiminnasta ja ilmianna itsesi mukaan! Myös tutustumiskäynnille saa tulla. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Uudenmaan CP-yhdistyksen kanssa. https://uly.fi/toiminta/banditoiminta/
Hyvän olon ilta
ma 12.10.
20:00
Toimistolla, Väinö Auerin katu 10, Helsinki.
Kati Borg-Penttilän vetämissä vertaistuellisissa Hyvän olon illoissa ovet ovat avoinna kaikille ikään tai diagnoosiin katsomatta. Ryhmä tukee arjessa selviytymistä ja jaksamista. Hyvä olo syntyy vuorovaikutuksesta ja kokemusten jakamisesta. Myös uudet hyvästä olosta nauttivat ovat tervetulleita mukaan! Lokakuussa pysähdytään teeman ”Matkamuistojen tarinoita, tuo esine” ympärille.
Ilmoittautumiset toimistolle tilaisuutta edeltävän viikon perjantaihin mennessä.
Puhe tekstiksi, hybridiryhmä
ti 13.10.
18:00
Tule kuulemaan millaisia mahdollisuuksia on muuntaa puhe tekstiksi tietokoneen ja puhelimen eri ohjelmilla. Asiantuntijana vertaisopastaja Kari Manner Enter ry:stä. Ilmoittaudu mukaan 9.10. mennessä ja kerro samalla, tuletko toimistolle vai osallistutko etänä. Voit myös laittaa etukäteiskysymyksiä.
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
|
31
|
2
|
4
|
5
|
6
| ||
|
7
|
8
|
9
|
11
|
12
|
13
| |
|
15
|
16
|
17
|
18
|
19
|
20
| |
|
21
|
22
|
25
|
26
|
27
| ||
|
28
|
29
|
2
|
3
|
4
|